Halvalla ei hyvää saa

img_4080
Pääministeriä myöten on tänään kommentoitu yksityisen hoivajätin laiminlyöntejä vanhustenhoidossa. Viime vuosina suuret ylikansalliset hoivayritykset ovat vallanneet hoiva-alaa kiihtyvällä tahdilla. Kunnat ja kuntayhtymät kilpailuttavat turvatakseen lähipalvelut. Isot pörssiyritykset pystyvät tarjoamaan palveluja alihintaan kunnes ovat vallanneet markkinat. Hoiva-alan isoimmat kustannukset syntyvät työntekijöiden palkoista. Palkkaus on yksityisellä hieman matalampaa kuin julkisella sektorilla. Ero ei kuitenkaan ole suuri.
Pääministeri uskoo valvonnan paranevan sote-uudistuksen myötä. Noinkohan? Valvonnassa mennään yhä enemmän omavalvontaan. Viranomaisvalvonnan painopiste on ennakollisessa valvonnassa, eli etukäteen annettavassa ohjauksessa, joka suoritetaan toimijoiden lähettämiin asiakirjoihin perustuen. Niin kauan kuin vanhustenhoidossa etsitään ainoastaan mahdollisimman halpaa hintaa, valvottavaa riittää enemmän kuin on virallisia valvojia.
Ratkaisua tuskin löytyy yksinomaan valvonnan lisäämisestä. Tietämystä kuntien omien toimintojen kustannuksista ja sen suhteuttamista tarjotun palvelun hintaan täytyy lisätä. Tarvitaan vastuullisia päätöksiä, joissa otetaan huomioon myös asiakkaan saaman hoivan laatua, eikä vain säästyviä euroja. Jokainen vanhus ansaitsee hyvän hoidon silloinkin, kun ei sitä itse kykene vaatimaan.

Synkät uutiset Oulusta ja Helsingistä

glass-2089432_960_720[1]Sisimmässä puristaa, ahdistaa. Noin kuukauden sisällä toistamiseen Oulusta kuuluu synkkiä uutisia lapsiin kohdistuneista raiskauksista. Helsingissä pidätetty kolme miestä samasta syystä. Uhrien lukumäärää ei kerrota. Se kerrotaan, että kaikissa näissä tapauksissa tekijät ovat olleet ulkomaalaistaustaisia.
Sitä ahdistavammaksi asia muuttuu, mitä enemmän siitä lukee. Joka päivä Suomessa joutuu 5 alaikäistä lasta seksuaalisen rikoksen uhriksi joka päivä. HS:n 12.1. julkaisemassa artikkelissa kerrotaan, että vuonna 2017 poliisin tietoon tulleista rikoksista epäilty on ollut ulkomaalaistaustainen 17 prosentissa. Järkyttävä tieto! Kaikki rikokset eivät edes tule viranomaisten tietoon.
Jos 17 % on ulkomaalaisten tekemiä, kantasuomalaisten tekemiä on 83% poliisin tietoon tulleista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista! Se vasta ahdistaa ja järkyttää. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan joka viides hyväksikäyttäjä on uhrin oman perheen jäsen. Onko insesti tai kantasuomalaisen tekemä hyväksikäyttö jotenkin vähemmän rikollista? Onko uhrin häpeä tai kipu pienempi, jos tekijä on kantasuomalainen? Ei ole. Aikuisen tehtävä on suojella lasta, ei käyttää hyväksi. Liian moni nuoreksi ja aikuiseksi varttuva elää hyväksikäytön jättämien jälkien haavoittamana.
Rikoksista tulee olla seuraamuksia, jotka ovat riittävän ankaria. Lieventävänä asiana ei voi olla rikoksen tekijän syntyperä. Lapsiin kohdistuvien rikosten tuomioita tulee koventaa.

Kohtaamisia ja katse tulevaan

kädet ja kukkaEduskuntavaaliehdokkaaksi nimeämisen jälkeen olen ollut KD:n muiden pohjoiskarjalaisten ehdokkaiden kanssa tapaamassa ihmisiä useissa yleisötapahtumissa. Muutaman tunnin rupeamiin on sisältynyt monenlaisia keskusteluja. Toki olen KD:n tapahtumissa ollut viimeisen 13 vuoden aikana usein ennenkin, mutta kuuntelenko nyt toisilla korvilla?

Paljon on politiikkaan pettyneitä ihmisiä. Heitä, jotka kokevat, että poliitikot ajavat vain omia asioitaan. Ennen vaaleja ollaan kaikkien kavereita, ja kun vaalit ovat ohi, unohdetaan tavalliset ihmiset ja aletaan valvoa omia etuja. Katteettomia lupauksia, kauniita sanoja… mitä ne auttavat pieneläkeläistä tai työtöntä?
Joku kertoi menettäneensä tämän hallituskauden aikana 500€ lääkekorvaukset. Lähtiäislahjaksi hallitus lupasi nostaa takuueläkkeitä noin 9€/kk. 8-900€ kuukaudessa saavalle eläkeläiselle erotus jää liian suureksi. Ymmärrän pettymyksen.
Toisen kanssa pohdimme vanhusten yksinäisyyttä. Sitä kuinka tarvittaisiin sitoutuneita kanssakulkijoita, jotka jaksavat olla ystäviä yksinäisille vanhuksille. Käydä katsomassa viikko toisensa jälkeen, ei vain kerran. Vierailu voi olla sitä odottavan ainoa valopilkku viikossa.

Edellisellä vaalikaudella ajettiin hoitajamitoitus vanhustenhuoltoon. Tällä vaalikaudella on mietitty, kuinka laskea mitoitusta, miten ammattitaitoiset hoitajat korvataan roboteilla tai avustavalla henkilöstöllä. Osaava henkilöstö ei jaksa. Moni hakeutuu muihin töihin. Kuka hoitaa vanhuksemme?

Miksikö asetuin ehdolle? Miksi nähdä vaivaa? Ajattelenko olevani parempi kuin muut? En ajattele. Uskon demokratiaan ja siihen, että asioihin voidaan vaikuttaa. Haluan vaikuttaa asioihin. Haluan vaikuttaa niin, että vanhukset, jotka nyt ovat lupausten kohteena eivät unohdu ja muutu vaalien jälkeen kulueräksi. Haluan vaikuttaa yhteiskunnan arvoihin, niin että kylmän laskelmoinnin sijaan inhimillisyys saa tilaa. Jokaisen ihmisen ihmisarvoa kunnioitetaan, oli hän sitten vanha tai nuori, tavallinen tai erilainen, sairas tai terve. Yhteiskunta ei saa muuttua kylmäksi ja piittaamattomaksi. Välittämisellä tulee olla tilaa.

Itsenäisyydestä ja vapaudesta

IMG_3318Tänään ajatukseni viipyvät itsenäisyyden teemoissa. 101 vuotta sitten elettiin Suomessa jännittäviä aikoja. Senaatti antoi itsenäisyyden julistuksen ja alkoi itsenäisen Suomen taival.

Vain 22 vuotta myöhemmin elettiin talvisodan synkkiä päiviä ja öitä. Monessa kodissa ristittiin kädet ja pyydettiin varjelusta rakkaille, jotka taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta. Seurasi Välirauha, Jatkosota ja Lapin sota. Pieni Suomi kesti, säilytti itsenäisyytensä ja vapautensa. Hinta oli kova. Kaatuneita miehiä, sotaorpoja ja -leskiä. Osa sotaorvoista sai uuden kodin Ruotsissa, osa muualla.

Sodan käynyt sukupolvi maksoi sotakorvaukset ja jälleenrakensi tuhoutuneet alueet. Suomi asutti noin 420 000 siirtoväkeen kuuluvaa karjalaista, joiden lapset ja lapsenlapset ovat erottamaton osa tämän päivän Suomea. Sodan kokenut sukupolvi uurasti, vaurastui ja rakensi hyvinvointiyhteiskunnan, jossa vapaus ja oikeudenmukaisuus on arkipäivää ja jonka hedelmistä me nuoremmat saamme nauttia. Kaikki eivät löytäneet toivomaansa elintasoa täältä Suomesta. He etsivät parempaa elämää Ruotsista, Australiasta, Kanadasta, Yhdysvalloista tai muualta.

1960-luvun suurimpaan ikäluokkaan kuuluvana, muistan lapsuudesta itsenäisyyspäivään liittyvät juhlallisuudet: vanhempien muistelut sotavuosista, Tuntemattoman sotilaan katsomisen sekä kaksi kynttilää, jotka piti olla sytyttämässä klo 18 jokaiselle ikkunalle. Samalla läsnä oli aavistus sodan uhkaan liittyvästä pelosta.
Vanhempani ja erityisesti isovanhempani olivat tarinan kertojia. Heidän kertomuksissaan sota-ajan kovuus, huoli rintamalla olleesta puolisosta ja isästä, ajoittainen puute ja kollektiivinen suru naapurin ainoan pojan kaaduttua rintamalla, tulivat tutuiksi. Sodan arvaamattomuus ja epäoikeudenmukaisuus koskettivat. Kertomuksissa kaikui myös kiitollisuus ja toivo. Äitini perhe sai takaisin isän ja puolison, kaikki kuusi setää ja ainoan enon, vaikka he olivat palvelleet eturintamalla. Elämä jatkui ja luottamus tulevaan kasvoi.

Sodan jälkeisessä Suomessa ulkomaalaistaustainen henkilö oli karjalaisia lukuun ottamatta harvinainen. Tänään Suomi on muuttunut. Viimeisten vuosikymmenten aikana moni syystä tai toisesta maahan muuttanut on löytänyt elämisen mahdollisuuden täällä. He haluavat olla mukana rakentamassa tätä yhteiskuntaa. Valitettavasti paremman elämän toivossa on myös saapunut heitä, jotka eivät halua elää maassa maan tavalla. Näistä olemme saaneet lukea ikäviä uutisia tällä viikolla. Heidän oikeutensa Suomen kansalaisuuteen tai oleskeluun täällä on voitava perua.

Suomi on tarjonnut yksilöille mahdollisuuden valita vapaasti ja tehdä itsenäisiä päätöksiä. Tästä osoituksena on mm. yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sukupuolesta ja asemasta riippumatta, mahdollisuus kouluttautua ammattiin kuin ammattiin riippumatta syntyperästä tai varallisuudesta. Näin tulee olla jatkossakin. Vapaassa, itsenäisessä Suomessa ei voida kategorisesti syrjiä ketään syntyperän, mielipiteen, uskonnon tai ihonvärin perusteella. Jokaisella yksilöllä täytyy olla mahdollisuus menestyä – on hän sitten romani, kiinalainen, intialainen, somali tai mistä tahansa kotoisin.

Sytytän kaksi kynttilää vapaan ja itsenäisen Suomen merkiksi.

#itsenäisyys #maahanmuutto #vapaus #syrjimättömyys

Ikäihmisten mielenterveyspalveluja lisättävä

IMG_3225Viime vuosien palvelurakenneuudistuksessa on jouduttu priorisoimaan entistä tiukemmin sitä, kenelle palveluja tarjotaan. Pikainen haku niin Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Eksoten kuin Siun soten sivuilla, ei tuota osumia ikäihmisten mielenterveyspalveluille. Tosin mielenterveys – ja päihdepalveluista kertovissa osioissa ei palveluille aseteta yläikärajaa muualla kuin Pohjois-Savossa. Kuopion psykiatrian keskuksen sivuilla kerrotaan mielenterveyspalvelujen koskevan 20-64-vuotiaille. Ensisijaisesti suositellaan omaa terveyskeskusta. Käytännössä monet ikääntyneet jäävät vaille mielenterveyspalveluja.
Mielenterveyden ongelmat eivät katoa ihmisen täytettyä 65-vuotta. Jopa 20% yli 65-vuotiaista on lieviä masennusoireita ja 3-5% vakavan masennuksen kriteerit täyttävää oireilua. Masennus jää helposti tunnistamatta, koska sen oireet sekoittuvat ikääntyneillä usein fyysisiin oireiluihin. Masennuksen myötä saattaa ilmetä myös muistihäiriöitä ja toimintakyvyn laskua.
Ikäihmisten masennusta hoidetaan lääkkeillä ja terapialla niin kuin muidenkin. Mielialalääkkeitä määrätään ikäihmisille helposti, mutta terapian saaminen on käytännössä mahdotonta. Kuinka käy masentuneen ikäihmisen, jonka omat voimavarat tai varallisuus eivät riitä rajallisiin yksityissektorin terapiapalveluihin? Toimintakyvyn laskun myötä ikäihmiset päätyvät kotihoidon ja asumispalvelujen piiriin. Palvelu tarjonnassa ajatellaan, että asiakas on silloin tarvitsemansa avun piirissä. Varmasti moni asiakas saakin tukea arjen haasteisiin. Kotihoidossa hoitajan aika asiakasta kohti on niukasti. Aikaa pysähtyä, kuunnella ja keskustella on vain harvoin. Masennuksesta kärsivä ikäihminenkin tarvitsee mielekästä tekemistä ja kohtaamista.
Tarvitaan kolmannen sektorin palveluja mm. ystäväpalvelun, vertaistukiryhmien ja erilaisten toiminnallisten ryhmien muodossa, mutta tarvitaan myös panostusta ikääntyvän väestön mielenterveyspalveluihin. Silloin kun on tarve asiantuntija-apuun, sitä tulee olla saatavilla asiakkaan iästä riippumatta.

 

Köyhällä ei ole varaa valita

Elokuun lopussa Joenyössä eräs herrasmies tuli tapaamaan minua. Hän halusi nähdä ihan itse ihmisen, joka kirjoittaa lehteen koulun alkuun liittyvästä ahdistuksesta köyhissä perheissä. Siitä kuinka, köyhän perheen lapsella ei välttämättä ole mitään kerrottavaa lomasta. Tuo hyvin toimeentuleva herrasmies ei voinut ymmärtää, että se mistä joitakin viikkoja aiemmin olin kirjoittanut, voisi olla totta. Hänen maailmassaan rikkaus ja köyhyys oli ihmisen valinnoista kiinni. Ei hän voinut ymmärtää tilannetta, jossa ei ole varaa valita.
Yle uutisoi eilen köyhien perheiden ahdingon lisääntyneen syksyn myötä. Tuloerot ja samalla kuilu varakkaiden ja köyhien välillä on Suomessa kasvanut. Lapsiperheköyhyys ei aina johdu vanhempien holtittomasta rahankäytöstä tai valinnoista arjessa. Köyhyys voi johtua työttömyydestä, pätkätöistä tai vaikka pitkäaikaissairaudesta. Ne eivät yleensä ole oma valinta.
Köyhien perheiden hätä on keskellämme. Se kertoo perusturvan vajavaisuudesta. Vallassa olijoilta vaaditaan tahtoa helpottaa lapsiperheiden tilannetta. Monet liike-elämän edustajat lahjoittavat joulumuistamiset hyväntekeväisyyteen. Voimme jokainen osaltamme olla helpottamassa lapsiperheiden tilannetta. Esimerkiksi Pelastakaa Lapset, MLL ja Pelastusarmeija tekevät hyvää työtä tällä saralla. Luettuani Ylen uutisen kypsyi mielessäni päätös lahjoittaa joulumuistamisiin käyttämäni rahat tänä vuonna köyhille lapsille. Voisitko sinä tehdä samoin?

Isänpäivän aattona

img_20181110_175636Sytytän kynttilän isänpäivän aattona muistellen Pappaani ja Isääni, kahta hyvin erilaista miestä. Ajatuksiini liittyvät myös esikoiseni kiinalainen isä, kuopukseni intialainen isä ja kaikki ne isät ja miehet jotka ovat elämäämme kuuluneet.

Pappa syntyi edellisen vuosisadan alussa ja eli kolme kuukautta vaille 100 vuotta. Hän syntyi torppariperheen esikoisena. Pappa oppi kovan työnteon jo alle kymmen vuotiaana. Lapsista vanhimpana hän oli mukana kaikessa työssä. Hän näki kolme sotaa ja oli mukana kahdessa viimeisessä. Pappa selvisi. Hänen elämänsä ankkuroitui perusarvoihin: koti, usko ja isänmaa. Hänelle oma perhe, puoliso, tyttäret ja me kolme lastenlasta olimme rakkaita. Papalla oli aikaa lapsenlapsille. Turvallista oli pienenä tyttönä nukahtaa hänen selkänsä taakse rukoiltuamme Isä meidän.

Isä syntyi pientilan pitäjien pojaksi. Isän isä oli saksanjääkäri, joka menehtyi keuhkotautiin isän täyttäessä yhdeksän vuotta. Siitä alkoi miehen tie, joka ei ollut helppo. Hänen lapsuuteensa kuului kaksi sotaa, perheen ainoana miehenä vastuun ottamista asioista, joihin eivät taidot ja voimat aina riittäneet. Isä oli kekseliäs, yritteliäs ja haaveili äkkirikastumisesta. Elämä kulkikin mäkistä ja mutkaista tietä. Rosoinen elämä hioi sairauden kanssa särmikkään persoonan niin, että tyttäreni näkivät hänestä, ehkäpä parhaimman osan.

Esikoiseni on tasan sata vuotta Pappaani nuorempi. He eivät ehtineet koskaan toisiaan tavata.  Sain esikoiseni syliini 10 kuukautta heidän yhteisen syntymäpäivän jälkeen. Isäni oli se Pappa, jonka tyttäreni oppivat tuntemaan. Kiipeilivät syliin, ottivat kyytiä Papan urheilukärrissä (rollaattorissa). Hänelle osoitettiin päiväkodin ja koulun isänpäiväkortit, samoin kuin vara-ukille Rääkkylässä. Alle kouluikäisenä esikoinen tuumasi: ”Kun minun isi tulee Kiinasta kotiin, on äitillä ja isillä häät”. – Sitä odotellessa. Kiitollinen olen kuitenkin sille, että jossain oli se kiinalainen isä, joka yhdessä kiinalaisen äidin kanssa saivat tyttären, josta tuli minunkin tyttäreni. Heitä molempia tarvittiin.

Kuopukseni tuntematon intialainen isä ei kyennyt hänestä huolehtimaan. Ei ehkä tyttäreni äidistäkään. Toinen tai toinen rakasti häntä kuitenkin niin paljon, että luovutti kuopukseni lastenkotiin, jossa hän sai hoitoa ja turvaa. Pitkän odotuksen jälkeen sain hänet. Tuo villiviikari valloitti välittömyydellään Papan, niin kuin muutkin. Hänelle maailma oli isiä täynnä, vaan yksi oli ylitse muiden: kesäkisojen aikana usein televisoissa näkynyt Suomen keihäänheiton kärkinimi.   ”Ei huono,” totesin.  Kiitollinen olen intialaiselle miehelle, josta kuopukseni sai alkunsa.

Isänpäivän aattona olen myös kiitollinen Taivaan Isälle, joka johdatti tyttäreni kotiin. Hän on kaikkien meidän yhteinen Isä.