Itsenäisyydestä ja vapaudesta

IMG_3318Tänään ajatukseni viipyvät itsenäisyyden teemoissa. 101 vuotta sitten elettiin Suomessa jännittäviä aikoja. Senaatti antoi itsenäisyyden julistuksen ja alkoi itsenäisen Suomen taival.

Vain 22 vuotta myöhemmin elettiin talvisodan synkkiä päiviä ja öitä. Monessa kodissa ristittiin kädet ja pyydettiin varjelusta rakkaille, jotka taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta. Seurasi Välirauha, Jatkosota ja Lapin sota. Pieni Suomi kesti, säilytti itsenäisyytensä ja vapautensa. Hinta oli kova. Kaatuneita miehiä, sotaorpoja ja -leskiä. Osa sotaorvoista sai uuden kodin Ruotsissa, osa muualla.

Sodan käynyt sukupolvi maksoi sotakorvaukset ja jälleenrakensi tuhoutuneet alueet. Suomi asutti noin 420 000 siirtoväkeen kuuluvaa karjalaista, joiden lapset ja lapsenlapset ovat erottamaton osa tämän päivän Suomea. Sodan kokenut sukupolvi uurasti, vaurastui ja rakensi hyvinvointiyhteiskunnan, jossa vapaus ja oikeudenmukaisuus on arkipäivää ja jonka hedelmistä me nuoremmat saamme nauttia. Kaikki eivät löytäneet toivomaansa elintasoa täältä Suomesta. He etsivät parempaa elämää Ruotsista, Australiasta, Kanadasta, Yhdysvalloista tai muualta.

1960-luvun suurimpaan ikäluokkaan kuuluvana, muistan lapsuudesta itsenäisyyspäivään liittyvät juhlallisuudet: vanhempien muistelut sotavuosista, Tuntemattoman sotilaan katsomisen sekä kaksi kynttilää, jotka piti olla sytyttämässä klo 18 jokaiselle ikkunalle. Samalla läsnä oli aavistus sodan uhkaan liittyvästä pelosta.
Vanhempani ja erityisesti isovanhempani olivat tarinan kertojia. Heidän kertomuksissaan sota-ajan kovuus, huoli rintamalla olleesta puolisosta ja isästä, ajoittainen puute ja kollektiivinen suru naapurin ainoan pojan kaaduttua rintamalla, tulivat tutuiksi. Sodan arvaamattomuus ja epäoikeudenmukaisuus koskettivat. Kertomuksissa kaikui myös kiitollisuus ja toivo. Äitini perhe sai takaisin isän ja puolison, kaikki kuusi setää ja ainoan enon, vaikka he olivat palvelleet eturintamalla. Elämä jatkui ja luottamus tulevaan kasvoi.

Sodan jälkeisessä Suomessa ulkomaalaistaustainen henkilö oli karjalaisia lukuun ottamatta harvinainen. Tänään Suomi on muuttunut. Viimeisten vuosikymmenten aikana moni syystä tai toisesta maahan muuttanut on löytänyt elämisen mahdollisuuden täällä. He haluavat olla mukana rakentamassa tätä yhteiskuntaa. Valitettavasti paremman elämän toivossa on myös saapunut heitä, jotka eivät halua elää maassa maan tavalla. Näistä olemme saaneet lukea ikäviä uutisia tällä viikolla. Heidän oikeutensa Suomen kansalaisuuteen tai oleskeluun täällä on voitava perua.

Suomi on tarjonnut yksilöille mahdollisuuden valita vapaasti ja tehdä itsenäisiä päätöksiä. Tästä osoituksena on mm. yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sukupuolesta ja asemasta riippumatta, mahdollisuus kouluttautua ammattiin kuin ammattiin riippumatta syntyperästä tai varallisuudesta. Näin tulee olla jatkossakin. Vapaassa, itsenäisessä Suomessa ei voida kategorisesti syrjiä ketään syntyperän, mielipiteen, uskonnon tai ihonvärin perusteella. Jokaisella yksilöllä täytyy olla mahdollisuus menestyä – on hän sitten romani, kiinalainen, intialainen, somali tai mistä tahansa kotoisin.

Sytytän kaksi kynttilää vapaan ja itsenäisen Suomen merkiksi.

#itsenäisyys #maahanmuutto #vapaus #syrjimättömyys

Ikäihmisten mielenterveyspalveluja lisättävä

IMG_3225Viime vuosien palvelurakenneuudistuksessa on jouduttu priorisoimaan entistä tiukemmin sitä, kenelle palveluja tarjotaan. Pikainen haku niin Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Eksoten kuin Siun soten sivuilla, ei tuota osumia ikäihmisten mielenterveyspalveluille. Tosin mielenterveys – ja päihdepalveluista kertovissa osioissa ei palveluille aseteta yläikärajaa muualla kuin Pohjois-Savossa. Kuopion psykiatrian keskuksen sivuilla kerrotaan mielenterveyspalvelujen koskevan 20-64-vuotiaille. Ensisijaisesti suositellaan omaa terveyskeskusta. Käytännössä monet ikääntyneet jäävät vaille mielenterveyspalveluja.
Mielenterveyden ongelmat eivät katoa ihmisen täytettyä 65-vuotta. Jopa 20% yli 65-vuotiaista on lieviä masennusoireita ja 3-5% vakavan masennuksen kriteerit täyttävää oireilua. Masennus jää helposti tunnistamatta, koska sen oireet sekoittuvat ikääntyneillä usein fyysisiin oireiluihin. Masennuksen myötä saattaa ilmetä myös muistihäiriöitä ja toimintakyvyn laskua.
Ikäihmisten masennusta hoidetaan lääkkeillä ja terapialla niin kuin muidenkin. Mielialalääkkeitä määrätään ikäihmisille helposti, mutta terapian saaminen on käytännössä mahdotonta. Kuinka käy masentuneen ikäihmisen, jonka omat voimavarat tai varallisuus eivät riitä rajallisiin yksityissektorin terapiapalveluihin? Toimintakyvyn laskun myötä ikäihmiset päätyvät kotihoidon ja asumispalvelujen piiriin. Palvelu tarjonnassa ajatellaan, että asiakas on silloin tarvitsemansa avun piirissä. Varmasti moni asiakas saakin tukea arjen haasteisiin. Kotihoidossa hoitajan aika asiakasta kohti on niukasti. Aikaa pysähtyä, kuunnella ja keskustella on vain harvoin. Masennuksesta kärsivä ikäihminenkin tarvitsee mielekästä tekemistä ja kohtaamista.
Tarvitaan kolmannen sektorin palveluja mm. ystäväpalvelun, vertaistukiryhmien ja erilaisten toiminnallisten ryhmien muodossa, mutta tarvitaan myös panostusta ikääntyvän väestön mielenterveyspalveluihin. Silloin kun on tarve asiantuntija-apuun, sitä tulee olla saatavilla asiakkaan iästä riippumatta.

 

Köyhällä ei ole varaa valita

Elokuun lopussa Joenyössä eräs herrasmies tuli tapaamaan minua. Hän halusi nähdä ihan itse ihmisen, joka kirjoittaa lehteen koulun alkuun liittyvästä ahdistuksesta köyhissä perheissä. Siitä kuinka, köyhän perheen lapsella ei välttämättä ole mitään kerrottavaa lomasta. Tuo hyvin toimeentuleva herrasmies ei voinut ymmärtää, että se mistä joitakin viikkoja aiemmin olin kirjoittanut, voisi olla totta. Hänen maailmassaan rikkaus ja köyhyys oli ihmisen valinnoista kiinni. Ei hän voinut ymmärtää tilannetta, jossa ei ole varaa valita.
Yle uutisoi eilen köyhien perheiden ahdingon lisääntyneen syksyn myötä. Tuloerot ja samalla kuilu varakkaiden ja köyhien välillä on Suomessa kasvanut. Lapsiperheköyhyys ei aina johdu vanhempien holtittomasta rahankäytöstä tai valinnoista arjessa. Köyhyys voi johtua työttömyydestä, pätkätöistä tai vaikka pitkäaikaissairaudesta. Ne eivät yleensä ole oma valinta.
Köyhien perheiden hätä on keskellämme. Se kertoo perusturvan vajavaisuudesta. Vallassa olijoilta vaaditaan tahtoa helpottaa lapsiperheiden tilannetta. Monet liike-elämän edustajat lahjoittavat joulumuistamiset hyväntekeväisyyteen. Voimme jokainen osaltamme olla helpottamassa lapsiperheiden tilannetta. Esimerkiksi Pelastakaa Lapset, MLL ja Pelastusarmeija tekevät hyvää työtä tällä saralla. Luettuani Ylen uutisen kypsyi mielessäni päätös lahjoittaa joulumuistamisiin käyttämäni rahat tänä vuonna köyhille lapsille. Voisitko sinä tehdä samoin?

Isänpäivän aattona

img_20181110_175636Sytytän kynttilän isänpäivän aattona muistellen Pappaani ja Isääni, kahta hyvin erilaista miestä. Ajatuksiini liittyvät myös esikoiseni kiinalainen isä, kuopukseni intialainen isä ja kaikki ne isät ja miehet jotka ovat elämäämme kuuluneet.

Pappa syntyi edellisen vuosisadan alussa ja eli kolme kuukautta vaille 100 vuotta. Hän syntyi torppariperheen esikoisena. Pappa oppi kovan työnteon jo alle kymmen vuotiaana. Lapsista vanhimpana hän oli mukana kaikessa työssä. Hän näki kolme sotaa ja oli mukana kahdessa viimeisessä. Pappa selvisi. Hänen elämänsä ankkuroitui perusarvoihin: koti, usko ja isänmaa. Hänelle oma perhe, puoliso, tyttäret ja me kolme lastenlasta olimme rakkaita. Papalla oli aikaa lapsenlapsille. Turvallista oli pienenä tyttönä nukahtaa hänen selkänsä taakse rukoiltuamme Isä meidän.

Isä syntyi pientilan pitäjien pojaksi. Isän isä oli saksanjääkäri, joka menehtyi keuhkotautiin isän täyttäessä yhdeksän vuotta. Siitä alkoi miehen tie, joka ei ollut helppo. Hänen lapsuuteensa kuului kaksi sotaa, perheen ainoana miehenä vastuun ottamista asioista, joihin eivät taidot ja voimat aina riittäneet. Isä oli kekseliäs, yritteliäs ja haaveili äkkirikastumisesta. Elämä kulkikin mäkistä ja mutkaista tietä. Rosoinen elämä hioi sairauden kanssa särmikkään persoonan niin, että tyttäreni näkivät hänestä, ehkäpä parhaimman osan.

Esikoiseni on tasan sata vuotta Pappaani nuorempi. He eivät ehtineet koskaan toisiaan tavata.  Sain esikoiseni syliini 10 kuukautta heidän yhteisen syntymäpäivän jälkeen. Isäni oli se Pappa, jonka tyttäreni oppivat tuntemaan. Kiipeilivät syliin, ottivat kyytiä Papan urheilukärrissä (rollaattorissa). Hänelle osoitettiin päiväkodin ja koulun isänpäiväkortit, samoin kuin vara-ukille Rääkkylässä. Alle kouluikäisenä esikoinen tuumasi: ”Kun minun isi tulee Kiinasta kotiin, on äitillä ja isillä häät”. – Sitä odotellessa. Kiitollinen olen kuitenkin sille, että jossain oli se kiinalainen isä, joka yhdessä kiinalaisen äidin kanssa saivat tyttären, josta tuli minunkin tyttäreni. Heitä molempia tarvittiin.

Kuopukseni tuntematon intialainen isä ei kyennyt hänestä huolehtimaan. Ei ehkä tyttäreni äidistäkään. Toinen tai toinen rakasti häntä kuitenkin niin paljon, että luovutti kuopukseni lastenkotiin, jossa hän sai hoitoa ja turvaa. Pitkän odotuksen jälkeen sain hänet. Tuo villiviikari valloitti välittömyydellään Papan, niin kuin muutkin. Hänelle maailma oli isiä täynnä, vaan yksi oli ylitse muiden: kesäkisojen aikana usein televisoissa näkynyt Suomen keihäänheiton kärkinimi.   ”Ei huono,” totesin.  Kiitollinen olen intialaiselle miehelle, josta kuopukseni sai alkunsa.

Isänpäivän aattona olen myös kiitollinen Taivaan Isälle, joka johdatti tyttäreni kotiin. Hän on kaikkien meidän yhteinen Isä.

Luottamus

Sain olla tänään itseäni paremmassa seurassa kommentaattorina Työelämä 2020 hankkeen Kaiken takana on luottamus -seminaarissa Joensuun tiedepuistossa. Luottamusta tarkastelivat tutkimuksen ja teorian valossa professori, yliopistolehtori ja post doc -tutkija.

Asiantuntijoiden esityksissä esimies osoittautui paljon vartijaksi luottamuksen rakentamisessa työyhteisössä. Ja poloisena esimiehenä luottamusta ja esimiestyötä ruohonjuuritasolta kommentoin.

Esimiehen on ansaittava luottamus. Luottamus kasvaa ajan kanssa, kun opitaan tuntemaan toisensa ja toistensa toimintatavat. On osoittauduttava luottamuksen arvoiseksi. Avoimuus lisää luottamusta, mutta voiko liika avoimuus aiheuttaa epävarmuutta ja hajaannusta?

Tutkijoiden mielestä rikkoutunut luottamus jättää jälkensä, eikä palaa koskaan entiselleen. Minä uskon toiseen mahdollisuuteen. Jos on tahtoa ja halua palauttaa luottamus, se on mahdollista. Aina voi pyytää anteeksi ja antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin.

Vaihtoehto vai budjetti

28.10.2018

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä on julkaissut oman vaihtoehtobudjettinsa viime viikolla. Arvojensa mukaisesti KD jakaisi valtion rahoja inhimillisemmin kuin nykyinen hallitus. https://www.kdpuolue.fi/kd/files/2018/10/KDn_vaihtoehtobudjetti2019web.pdf

Suomi kärvistelee matalan syntyvyyden kanssa. Puheissa poliitikot nostavat esiin sen aiheuttamat ongelmat. Käytännön politiikassa huoli ei konkretisoidu teoiksi. Sen sijaan KD palauttaisi Lapsiperheille verotuksen lapsivähennyksen. Lapsilisien reaaliarvo on laskenut 25 vuodessa 30%. Lapsilisään KD tekisi tasokorotuksen. Jokaiselle lapsen saavalle perheelle mahdollistuisi 1000 euron kertaluonteista vauvarahaa. Se toimisi rohkaisuna syntyvyyden saamiseksi nousuun. Opiskelevien lapsiperheiden huoltajakorotuksen KD kaksinkertaistaisi.
Kansalaisaloite vanhusasiainvaltuutetun saamiseksi Suomeen ei yltänyt vaadittuun 50 000 kannatuksen rajaan. Hallitus olisi voinut vanhusasiainvaltuutetun viran perustaa tällä vaalikaudella, mutta tahtoa ei ole ollut. Asian saaminen kuntoon olisi vieläkin mahdollista. Vanhukset tarvitsevat puolestapuhujan. monet heistä eivät itse kykene taistelemaan byrokratian rattaita vastaan.

Senioreiden elämää KD helpottaisi tekemällä tasokorotuksen kansaneläkkeisiin ja takuueläkkeisin. Lääkekorvausten maksukaton alentaminen ja diabeteslääkkeiden korvauksen ehtojen ja määrän palauttaminen helpottaisi monien pieneläkeläisten arkea. Saattohoidon kehittäminen hälventää elämän loppuvaiheeseen liittyvää ahdistusta. Siksi Saattohoidon kehittäminen ja hyvien käytäntöjen jalkauttaminen vaatii lisäpanostusta.
Liian usein mielenterveysongelmat ovat edelleen vaiettu ongelma. Eilen toritapahtumassa mies kysyi:
– Mitä mielestäsi pitäisi mielisairaille tehdä?
– Hoitaa hyvin.
– Pitäisikö mielisairaat sulkea laitokseen?
– Ei. Heillä tulee olla mahdollisuus elää keskellämme, mutta saada riittävä tuki ja mielekästä ohjattua tekemistä silloin, kun se on tarpeen.
– Kiitos, tämä riittää minulle. Mies poistui hymy kasvoillaan.
Mielenterveysongelmat ovat kasansairaus. Panostus niihin on liian alhaisella tasolla ja siksi KD satsaisi hallitusta enemmän mielenterveystyöhön. Ketään ei tulisi jättää yksin, vaan tarjota oikea-aikaista ja oikean tasoista palvelua.
Kansalaisten terveellisiä valintoja KD tukisi HEVI-veron alennuksella. Suomessa elintarvikkeiden verotus on korkeaa. Tuoreiden hedelmien, vihannesten, juuresten ja kasvisten arvonlisäveron lasku 10 prosenttiin edistäisi niiden käyttöä. Sokeriveron käyttöönotto puolestaan voisi hillitä niiden tuotteiden käyttöä, jotka sisältävät runsaasti lisättyä sokeria. Alkoholin verotuksen kiristäminen puolestaan kompensoisi hallituksen alkoholilainsäädännön höllentämisen mukanaan tuomia negatiivisia vaikutuksia.