Vanhustenhoivasta, hoitajamitoituksesta ja vaalilupauksista

Eduskuntavaalit on käyty jo kohta puoli vuotta sitten. Keskeinen vaaliteema lähes kaikilla puolueilla oli hoitajamitoituksen nostaminen ympärivuorokautisessa hoivassa velvoittavaan 0,7, vanhuspalvelulaissa suositellun 0,5 sijaan. Pääministeri puolueen toinen keskeinen lupaus oli ns. vappusatanen eläkeläisille. Moni eläkeläinen äänesti vappusatasen toivossa toisin kuin aikaisemmin. Vaalit voitettiin hoitajien ja eläkeläisten äänillä. Jälleen kerran kumpaisiakin vedettiin höplästä.

Ei riivanhustenhoitottäneet hallituksen pelimerkit eläkkeiden korotukseen satasella. Kunnille hallitus toki lupaa parempaa rahoitusta ja jopa saman verran miljoonia koko maan vanhustenhoidon hoitajamitoituksen parantamiseen, kuin lisäsi rahaa omien avustajien palkkaamiseen. Niillä rahoilla ei hoitajapulaa ratkaista tai vanhustenhoitoa saateta kuntoon. Varsinkaan kun kuntien saama rahoitus ei enää nykyisin ole korvamerkittyä, vaan kunnat saavat käyttää saamansa rahoituksen miten haluavat. Ja rahareikiä kunnissa riittää.

Pohjois-Karjalassa lisärahoitus ei missään tapauksessa siirtyne hoitajien palkkaamiseen, koska Siun sotea, joka kaikki sote-palvelut tuottaa, rahoitetaan kuntien hyväksymän sopimuksen mukaan. Sen mukaan rahoitus ei nouse, vaikka valtio lisärahoitusta kunnille antaisikin. Siun soten rahoitusosuus kasvaa ihan eri kaavan mukaan. Ja sen muuttaminen on erittäin vaikeaa, ellei lähes mahdotonta.

Aika näyttää kuinka asiat etenee.

Elämä vai kuolema

20160327_084317

Kevään vaalipaneeleiden yksi arvo kysymys liittyy eutanasiaan. Moni on ollut mukana äänestämässä eutanasian sallimisesta. Liian usein tulos on yhden kristillisdemokraatin ei eutanasialle, vastaan muiden kyllä eutanasialle.
Kristillisen ihmiskuvan mukaan elämä on pyhä ja sen tulee olla koskematon. Avuttoman vastasyntyneen, hoitajistaan riippuvaisen vanhuksen ja työssä käyvän aikuisen elämä on yhtä arvokas. Ihmiselämän arvokkuus ei vähene avuntarpeen lisääntyessä.
Suomessa eutanasia on kielletty rikoslaissa. Eutanasian laillistamista vaativat puhuvat hyvästä kuolemasta, tarkoittaen elämän loppuvaiheita ennen kuolinhetkeä. Hyvä ja arvokas kuolema ei voi olla ihmisen tappaminen, vaikka sen suorittaisi lääkäri.
Eutanasiaa enemmän tulee keskustella hyvästä saattohoidosta ja sen saatavuudesta. Kuolevalle tulee tarjota hyvä elämä loppuun saakka. Potilasta ei tarvitse tappaa, jota syöpäsairaan vaikea kipu saadaan vaimennettua. Saattohoito ei ole passiivista eutanasiaa, vaan siihen voi sisältyä aktiivista hoitoa kuten sedaatio, nukuttaminen, ellei kärsimystä voida muuten lievittää.
Suurin osa kuolevista, kuolee korkeassa iässä vanhuuteen, monien elintoimintojen samanaikaiseen heikkenemiseen. Hekin tarvitsevat laadukasta saattohoitoa, kärsimysten lievittämistä ja läsnäoloa. Palkallinen saattohoitovapaa mahdollistaisi kuolevalle läheisen läsnäolon elämän loppuvaiheessa.

Tuppisuilla arvot kohdallaan

Meitä suomalaisia moititaan tuppisuiksi. Matkustin viime viikonloppuna julkisilla kulkuvälirails-1305938_1920neillä Etelä-Suomeen.  Alkumatkasta matkustajien kielenkannat junanvaunussa kirvoitti alle jäänyt hirvi. Siellä istuimme paikalleen pysähtyneessä junassa keskellä metsää. Puhetta piisasi niin suomalaisista metsän eläimistä kuin epäonnisista matkoista. Tunnelma junassa oli kuitenkin hyvä. Eihän syy ollut VR:n, ei  virkamiesten eikä edes politikkojen. Varttitunnin seisoskelun jälkeen matka jatkui. Konduktööri ilmoitti, että hirvi jäi radan varteen, kun ei ollut ostanut lippua.

Junasta jäätyäni matkustin loppuosan matkastani bussissa, jossa muutakin kuin kansalaisluottamusta nauttinut mieshenkilö oli juttu tuulella. Luuli kai allekirjoittanutta joksikin toiseksi, koska jokainen lause alkoi: ”Siehän muistat sen…” Puolen tunnin matkalla ehdin kuulla parista kolarista, joista hän oli selvinnyt ihmeen kaupalla.  Käsitellyksi tulivat myös yleiseen keskusteluun liittyen vammaisten kohtelu ja hoito yhteiskunnassa, Virenin voittojuoksu Mynchenin kisoissa, Matti Nykäsen saavutukset maailman parhaana mäkihyppääjänä,  siinä missä ulkomaalaisiin liittyvät ennakkoluulot ja isänmaallisuus.

Vaan arvot olivat miehellä kohdallaan: ”Myö aatellaan näistä asioista samalla tavalla. Mie nään sen siun silmistä. Miut on kasvatettu sillai, ett olipa ihminen suomalainen tai ulkolainen, valkonen tai tumma, vammanen tai terve, ni kato, kaikki myö ollaan saman arvosia. Jos jonkun muualta tulleen on tääl niin paha olla, että ei osaa elää kunnolla, niin eihän tääl pakko ole olla. Se on silti väärin, että kaikkia ulkolaisia aletaan vihata ja syyttää. Ja tällästa isänmaallisuutta, jossa vaan uhotaan ja muita syytellään, mie en ymmärrä olleenkaan. Se ei oo isänmaallisuutta, se on vaan uhoa. Ne jotka sodan kävivät ja selvisivät, ne ties mitä oikea isänmaallisuus on. Sillai mie aattelen… ja mie tiiän, että sie aattelet kans.”

Eipä siihen tarvinnut mitään sanoa, sillä niinhän mie aattelen ja senhän sie tiiät.

 

Paljon puhetta puutteista

 

Viime päivät ovat olleet täynnä ikäviä uutisia vanhusten pitkäaikaishoidon tilasta. Huoli omaisen hoidosta ja hyvinvoinnista hiipii monelle mieleen. Paljon on puhetta, kovia sanoja, arvostelua, lupauksia, ymmärtämättömyyttä ja ymmärrystä. Samaan aikaan tuhannet lähihoitajat ja sairaanhoitajat tekevät parhaansa hoitaessaan tuhansia vanhuksia.
Asian ydin on riittävä hoitajamitoitus pitkäaikaisessa hoidossa. 0,5 hoitajaa vanhusta kohti, riittää säilyttävään hoitoon. Siihen, että vanhus saa lääkkeensä, ruoan ja puhtauden. Jos hoidon laadulla käsitetään kuntouttavaa hoitoa ja virikkeellistä arkea, mitoitus jää liian pieneksi. Vanhuspalvelulain säätämisen jälkeen vanhustenhoito on siirtynyt yhä enemmän avohoitoon. Tehostettuun palveluasumiseen siirtyvien vanhusten hoidontarve on kasvanut. Tarvitaan ehdottomasti korkeampi hoitajamitoitus ja rahoitus siihen.
Itse työskentelen lähiesimiehenä ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa. Hoitajamitoituksen nostaminen 0,65-0,7 tuntuisi helpottavalta. Silloin vanhus ehtisi saada hoitajalta henkilökohtaista aikaa. Hänen omien voimavarojensa ottaminen käyttöön mahdollistuisi entistä paremmin. Hoitajatkaan eivät olisi niin suuren kuorman ja kiireen alla. Monen hoitajan uupumuksen alle kadonnut työnilo voisi löytyä uudelleen ja kanavoitua entistä paremman hoidon toteutukseen vanhuksille.

Kohtaamisia ja katse tulevaan

kädet ja kukkaEduskuntavaaliehdokkaaksi nimeämisen jälkeen olen ollut KD:n muiden pohjoiskarjalaisten ehdokkaiden kanssa tapaamassa ihmisiä useissa yleisötapahtumissa. Muutaman tunnin rupeamiin on sisältynyt monenlaisia keskusteluja. Toki olen KD:n tapahtumissa ollut viimeisen 13 vuoden aikana usein ennenkin, mutta kuuntelenko nyt toisilla korvilla?

Paljon on politiikkaan pettyneitä ihmisiä. Heitä, jotka kokevat, että poliitikot ajavat vain omia asioitaan. Ennen vaaleja ollaan kaikkien kavereita, ja kun vaalit ovat ohi, unohdetaan tavalliset ihmiset ja aletaan valvoa omia etuja. Katteettomia lupauksia, kauniita sanoja… mitä ne auttavat pieneläkeläistä tai työtöntä?
Joku kertoi menettäneensä tämän hallituskauden aikana 500€ lääkekorvaukset. Lähtiäislahjaksi hallitus lupasi nostaa takuueläkkeitä noin 9€/kk. 8-900€ kuukaudessa saavalle eläkeläiselle erotus jää liian suureksi. Ymmärrän pettymyksen.
Toisen kanssa pohdimme vanhusten yksinäisyyttä. Sitä kuinka tarvittaisiin sitoutuneita kanssakulkijoita, jotka jaksavat olla ystäviä yksinäisille vanhuksille. Käydä katsomassa viikko toisensa jälkeen, ei vain kerran. Vierailu voi olla sitä odottavan ainoa valopilkku viikossa.

Edellisellä vaalikaudella ajettiin hoitajamitoitus vanhustenhuoltoon. Tällä vaalikaudella on mietitty, kuinka laskea mitoitusta, miten ammattitaitoiset hoitajat korvataan roboteilla tai avustavalla henkilöstöllä. Osaava henkilöstö ei jaksa. Moni hakeutuu muihin töihin. Kuka hoitaa vanhuksemme?

Miksikö asetuin ehdolle? Miksi nähdä vaivaa? Ajattelenko olevani parempi kuin muut? En ajattele. Uskon demokratiaan ja siihen, että asioihin voidaan vaikuttaa. Haluan vaikuttaa asioihin. Haluan vaikuttaa niin, että vanhukset, jotka nyt ovat lupausten kohteena eivät unohdu ja muutu vaalien jälkeen kulueräksi. Haluan vaikuttaa yhteiskunnan arvoihin, niin että kylmän laskelmoinnin sijaan inhimillisyys saa tilaa. Jokaisen ihmisen ihmisarvoa kunnioitetaan, oli hän sitten vanha tai nuori, tavallinen tai erilainen, sairas tai terve. Yhteiskunta ei saa muuttua kylmäksi ja piittaamattomaksi. Välittämisellä tulee olla tilaa.

Ikäihmisten mielenterveyspalveluja lisättävä

IMG_3225Viime vuosien palvelurakenneuudistuksessa on jouduttu priorisoimaan entistä tiukemmin sitä, kenelle palveluja tarjotaan. Pikainen haku niin Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Eksoten kuin Siun soten sivuilla, ei tuota osumia ikäihmisten mielenterveyspalveluille. Tosin mielenterveys – ja päihdepalveluista kertovissa osioissa ei palveluille aseteta yläikärajaa muualla kuin Pohjois-Savossa. Kuopion psykiatrian keskuksen sivuilla kerrotaan mielenterveyspalvelujen koskevan 20-64-vuotiaille. Ensisijaisesti suositellaan omaa terveyskeskusta. Käytännössä monet ikääntyneet jäävät vaille mielenterveyspalveluja.
Mielenterveyden ongelmat eivät katoa ihmisen täytettyä 65-vuotta. Jopa 20% yli 65-vuotiaista on lieviä masennusoireita ja 3-5% vakavan masennuksen kriteerit täyttävää oireilua. Masennus jää helposti tunnistamatta, koska sen oireet sekoittuvat ikääntyneillä usein fyysisiin oireiluihin. Masennuksen myötä saattaa ilmetä myös muistihäiriöitä ja toimintakyvyn laskua.
Ikäihmisten masennusta hoidetaan lääkkeillä ja terapialla niin kuin muidenkin. Mielialalääkkeitä määrätään ikäihmisille helposti, mutta terapian saaminen on käytännössä mahdotonta. Kuinka käy masentuneen ikäihmisen, jonka omat voimavarat tai varallisuus eivät riitä rajallisiin yksityissektorin terapiapalveluihin? Toimintakyvyn laskun myötä ikäihmiset päätyvät kotihoidon ja asumispalvelujen piiriin. Palvelu tarjonnassa ajatellaan, että asiakas on silloin tarvitsemansa avun piirissä. Varmasti moni asiakas saakin tukea arjen haasteisiin. Kotihoidossa hoitajan aika asiakasta kohti on niukasti. Aikaa pysähtyä, kuunnella ja keskustella on vain harvoin. Masennuksesta kärsivä ikäihminenkin tarvitsee mielekästä tekemistä ja kohtaamista.
Tarvitaan kolmannen sektorin palveluja mm. ystäväpalvelun, vertaistukiryhmien ja erilaisten toiminnallisten ryhmien muodossa, mutta tarvitaan myös panostusta ikääntyvän väestön mielenterveyspalveluihin. Silloin kun on tarve asiantuntija-apuun, sitä tulee olla saatavilla asiakkaan iästä riippumatta.