Elämä vai kuolema

20160327_084317

Kevään vaalipaneeleiden yksi arvo kysymys liittyy eutanasiaan. Moni on ollut mukana äänestämässä eutanasian sallimisesta. Liian usein tulos on yhden kristillisdemokraatin ei eutanasialle, vastaan muiden kyllä eutanasialle.
Kristillisen ihmiskuvan mukaan elämä on pyhä ja sen tulee olla koskematon. Avuttoman vastasyntyneen, hoitajistaan riippuvaisen vanhuksen ja työssä käyvän aikuisen elämä on yhtä arvokas. Ihmiselämän arvokkuus ei vähene avuntarpeen lisääntyessä.
Suomessa eutanasia on kielletty rikoslaissa. Eutanasian laillistamista vaativat puhuvat hyvästä kuolemasta, tarkoittaen elämän loppuvaiheita ennen kuolinhetkeä. Hyvä ja arvokas kuolema ei voi olla ihmisen tappaminen, vaikka sen suorittaisi lääkäri.
Eutanasiaa enemmän tulee keskustella hyvästä saattohoidosta ja sen saatavuudesta. Kuolevalle tulee tarjota hyvä elämä loppuun saakka. Potilasta ei tarvitse tappaa, jota syöpäsairaan vaikea kipu saadaan vaimennettua. Saattohoito ei ole passiivista eutanasiaa, vaan siihen voi sisältyä aktiivista hoitoa kuten sedaatio, nukuttaminen, ellei kärsimystä voida muuten lievittää.
Suurin osa kuolevista, kuolee korkeassa iässä vanhuuteen, monien elintoimintojen samanaikaiseen heikkenemiseen. Hekin tarvitsevat laadukasta saattohoitoa, kärsimysten lievittämistä ja läsnäoloa. Palkallinen saattohoitovapaa mahdollistaisi kuolevalle läheisen läsnäolon elämän loppuvaiheessa.

Oikeus omaan elämään

inclusion-2731340_1920
Eräässä vaalitapahtumassa tapasin perheen, jolla oli kaksi aikuista kehitysvammaista nuorta. Vanhemmat kertoivat olevansa huolissaan nuorten tulevaisuudesta. Sopivaa asumismuotoa ei heille ollut löytynyt.
Sama tilanne on monessa kehitysvammaisen nuoren perheessä. Sopivasti tuettua asumismuotoa on vaikea löytää.

YK:n vammaissopimus, jonka Suomi ratifioi vuonna 2016, sisältää velvoitteita, joita yhteiskunnassa on edistettävä. 19 artikla velvoittaa edistämään vammaisten henkilöiden itsenäistä elämistä ja osallisuutta yhteiskunnassa. Osallisuutta lisää mahdollisuus tulla kuulluksi omaa elämää koskevissa asioissa. Monet vammaiset henkilöt osaavat ilmaista mielipiteensä. Heitä tulee kuulla esimerkiksi asumista koskevissa päätöksissä. Tarvittaessa yhteiskunnan on edistettävä sopivien asuntojen tai asumismuotojen kehittämistä, niin että vammainen voi elää mahdollisimman itsenäistä elämää yhteiskunnan jäsenenä.
Kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten toimeentulo on turvattava niin, että heidän on mahdollista itsenäistyä ilman vanhempien jatkuvaa taloudellista tukea. Perusturvaa on uudistettava niin, että kehitysvammaisen nuoren saamat etuudet riittävät elämiseen. KD.n ajama kannustavan perusturvan malli mahdollistaa myös kehitysvammaisten henkilöiden työnteon niin, että palkasta jää aina käteen enemmän kuin, etuuksia leikataan.

Sote-soppa paloi pohjaan

cauldron-559994_1920 (1)

Sote-keitosta piti valmistua kaikille riittävä, hyvä ja edullinen. Pääkokki Keskusta valitsi kaksi mielestään parasta apukokkia ja soppaa alettiin valmistella. Reseptiä luettiin huolella ja pyrittiin oppimaan aikaisempien kokkien virheistä. Pääkokki hämmensi soppaa, kantoi vastuuta, lisäsi aineksiin maakuntamallin, vaihtoi kauhaa ja hämmensi soppaa.
Toinen apukokki, Kokoomus, halusi soppaan omaa makuaan, ja vaati kattilaan lisättävän valinnanvapauden. Soppa porisi hiljalleen, kuohahdelleen välillä lähelle laitoja. Kolmas apukokki, Perussuomalaiset, päätti keskittyä siihen, kenelle soppaa tarjottaisiin. Muualta tulleille nälkäisille tätä soppaa ei anneta, rajat kiinni, se vaati.
Sopan hautuessa sitä maisteli asiantuntijat sotevaliokunnassa, yrittäen aineksien suhteita muuttamalla saada siitä kaikki vaatimukset täyttävää. Välillä maistelijoiden kieli paloi ja huuto kiiri käytäville saakka. Varsinainen makutuomari, perustuslakivaliokunta, ei mielistynyt keiton makuun ja palautti sen uudelleen ja uudelleen takaisin pääkokkien hämmennettäväksi. Pääkokit eivät välittäneet makutuomareista, vaan hämmensivät soppaa niin kuin halusivat. Aika kului kohti pääkokkien pestin päättymistä, lopulta soppa kiehui ja kuohui ja paloi pohjaan. Mitä jäi jäljelle?
Yli 200 miljoonan euron lasku, sopan tarvitsijat ja paljon tietoa siitä miten soppaa ei kannata keittää.

Kieli muokkaa asenteita

child-1154951_1920Havahduin eilen iltauutisten aikaan asiantuntija professorin ilmaisuun ’lapsen tavallinen seksuaalinen hyväksikäyttö’.

Epäilemättä kyseessä on lainopillinen termi. Puhutaan lievästä, tavallisesta ja törkeästä lapsen hyväksikäytöstä.  En voi sille mitään, että minun korvissa lapsen tavallinen hyväksikäyttö kuulostaa julmalta ja täysin asiaan kuulumattomalta.

Tavallinen on synonyymi sanoille arkipäiväinen, totuttu, normaali, yleinen jne. Miten lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan sanoa tavallinen? Sen ei koskaan pitäisi muodostua tavaksi, totutuksi toimintatavaksi tai normaaliksi. Tässä asiassa lainsäätäjän on mielestäni poistettava koko käsite tavallinen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Tuppisuilla arvot kohdallaan

Meitä suomalaisia moititaan tuppisuiksi. Matkustin viime viikonloppuna julkisilla kulkuvälirails-1305938_1920neillä Etelä-Suomeen.  Alkumatkasta matkustajien kielenkannat junanvaunussa kirvoitti alle jäänyt hirvi. Siellä istuimme paikalleen pysähtyneessä junassa keskellä metsää. Puhetta piisasi niin suomalaisista metsän eläimistä kuin epäonnisista matkoista. Tunnelma junassa oli kuitenkin hyvä. Eihän syy ollut VR:n, ei  virkamiesten eikä edes politikkojen. Varttitunnin seisoskelun jälkeen matka jatkui. Konduktööri ilmoitti, että hirvi jäi radan varteen, kun ei ollut ostanut lippua.

Junasta jäätyäni matkustin loppuosan matkastani bussissa, jossa muutakin kuin kansalaisluottamusta nauttinut mieshenkilö oli juttu tuulella. Luuli kai allekirjoittanutta joksikin toiseksi, koska jokainen lause alkoi: ”Siehän muistat sen…” Puolen tunnin matkalla ehdin kuulla parista kolarista, joista hän oli selvinnyt ihmeen kaupalla.  Käsitellyksi tulivat myös yleiseen keskusteluun liittyen vammaisten kohtelu ja hoito yhteiskunnassa, Virenin voittojuoksu Mynchenin kisoissa, Matti Nykäsen saavutukset maailman parhaana mäkihyppääjänä,  siinä missä ulkomaalaisiin liittyvät ennakkoluulot ja isänmaallisuus.

Vaan arvot olivat miehellä kohdallaan: ”Myö aatellaan näistä asioista samalla tavalla. Mie nään sen siun silmistä. Miut on kasvatettu sillai, ett olipa ihminen suomalainen tai ulkolainen, valkonen tai tumma, vammanen tai terve, ni kato, kaikki myö ollaan saman arvosia. Jos jonkun muualta tulleen on tääl niin paha olla, että ei osaa elää kunnolla, niin eihän tääl pakko ole olla. Se on silti väärin, että kaikkia ulkolaisia aletaan vihata ja syyttää. Ja tällästa isänmaallisuutta, jossa vaan uhotaan ja muita syytellään, mie en ymmärrä olleenkaan. Se ei oo isänmaallisuutta, se on vaan uhoa. Ne jotka sodan kävivät ja selvisivät, ne ties mitä oikea isänmaallisuus on. Sillai mie aattelen… ja mie tiiän, että sie aattelet kans.”

Eipä siihen tarvinnut mitään sanoa, sillä niinhän mie aattelen ja senhän sie tiiät.

 

Paljon puhetta puutteista

 

Viime päivät ovat olleet täynnä ikäviä uutisia vanhusten pitkäaikaishoidon tilasta. Huoli omaisen hoidosta ja hyvinvoinnista hiipii monelle mieleen. Paljon on puhetta, kovia sanoja, arvostelua, lupauksia, ymmärtämättömyyttä ja ymmärrystä. Samaan aikaan tuhannet lähihoitajat ja sairaanhoitajat tekevät parhaansa hoitaessaan tuhansia vanhuksia.
Asian ydin on riittävä hoitajamitoitus pitkäaikaisessa hoidossa. 0,5 hoitajaa vanhusta kohti, riittää säilyttävään hoitoon. Siihen, että vanhus saa lääkkeensä, ruoan ja puhtauden. Jos hoidon laadulla käsitetään kuntouttavaa hoitoa ja virikkeellistä arkea, mitoitus jää liian pieneksi. Vanhuspalvelulain säätämisen jälkeen vanhustenhoito on siirtynyt yhä enemmän avohoitoon. Tehostettuun palveluasumiseen siirtyvien vanhusten hoidontarve on kasvanut. Tarvitaan ehdottomasti korkeampi hoitajamitoitus ja rahoitus siihen.
Itse työskentelen lähiesimiehenä ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa. Hoitajamitoituksen nostaminen 0,65-0,7 tuntuisi helpottavalta. Silloin vanhus ehtisi saada hoitajalta henkilökohtaista aikaa. Hänen omien voimavarojensa ottaminen käyttöön mahdollistuisi entistä paremmin. Hoitajatkaan eivät olisi niin suuren kuorman ja kiireen alla. Monen hoitajan uupumuksen alle kadonnut työnilo voisi löytyä uudelleen ja kanavoitua entistä paremman hoidon toteutukseen vanhuksille.

Halvalla ei hyvää saa

img_4080
Pääministeriä myöten on tänään kommentoitu yksityisen hoivajätin laiminlyöntejä vanhustenhoidossa. Viime vuosina suuret ylikansalliset hoivayritykset ovat vallanneet hoiva-alaa kiihtyvällä tahdilla. Kunnat ja kuntayhtymät kilpailuttavat turvatakseen lähipalvelut. Isot pörssiyritykset pystyvät tarjoamaan palveluja alihintaan kunnes ovat vallanneet markkinat. Hoiva-alan isoimmat kustannukset syntyvät työntekijöiden palkoista. Palkkaus on yksityisellä hieman matalampaa kuin julkisella sektorilla. Ero ei kuitenkaan ole suuri.
Pääministeri uskoo valvonnan paranevan sote-uudistuksen myötä. Noinkohan? Valvonnassa mennään yhä enemmän omavalvontaan. Viranomaisvalvonnan painopiste on ennakollisessa valvonnassa, eli etukäteen annettavassa ohjauksessa, joka suoritetaan toimijoiden lähettämiin asiakirjoihin perustuen. Niin kauan kuin vanhustenhoidossa etsitään ainoastaan mahdollisimman halpaa hintaa, valvottavaa riittää enemmän kuin on virallisia valvojia.
Ratkaisua tuskin löytyy yksinomaan valvonnan lisäämisestä. Tietämystä kuntien omien toimintojen kustannuksista ja sen suhteuttamista tarjotun palvelun hintaan täytyy lisätä. Tarvitaan vastuullisia päätöksiä, joissa otetaan huomioon myös asiakkaan saaman hoivan laatua, eikä vain säästyviä euroja. Jokainen vanhus ansaitsee hyvän hoidon silloinkin, kun ei sitä itse kykene vaatimaan.