Meitä suomalaisia moititaan tuppisuiksi. Matkustin viime viikonloppuna julkisilla kulkuvälineillä Etelä-Suomeen.  Alkumatkasta matkustajien kielenkannat junanvaunussa kirvoitti alle jäänyt hirvi. Siellä istuimme paikalleen pysähtyneessä junassa keskellä metsää. Puhetta piisasi niin suomalaisista metsän eläimistä kuin epäonnisista matkoista. Tunnelma junassa oli kuitenkin hyvä. Eihän syy ollut VR:n, ei  virkamiesten eikä edes politikkojen. Varttitunnin seisoskelun jälkeen matka jatkui. Konduktööri ilmoitti, että hirvi jäi radan varteen, kun ei ollut ostanut lippua.

Junasta jäätyäni matkustin loppuosan matkastani bussissa, jossa muutakin kuin kansalaisluottamusta nauttinut mieshenkilö oli juttu tuulella. Luuli kai allekirjoittanutta joksikin toiseksi, koska jokainen lause alkoi: ”Siehän muistat sen…” Puolen tunnin matkalla ehdin kuulla parista kolarista, joista hän oli selvinnyt ihmeen kaupalla.  Käsitellyksi tulivat myös yleiseen keskusteluun liittyen vammaisten kohtelu ja hoito yhteiskunnassa, Virenin voittojuoksu Mynchenin kisoissa, Matti Nykäsen saavutukset maailman parhaana mäkihyppääjänä,  siinä missä ulkomaalaisiin liittyvät ennakkoluulot ja isänmaallisuus.

Vaan arvot olivat miehellä kohdallaan: ”Myö aatellaan näistä asioista samalla tavalla. Mie nään sen siun silmistä. Miut on kasvatettu sillai, ett olipa ihminen suomalainen tai ulkolainen, valkonen tai tumma, vammanen tai terve, ni kato, kaikki myö ollaan saman arvosia. Jos jonkun muualta tulleen on tääl niin paha olla, että ei osaa elää kunnolla, niin eihän tääl pakko ole olla. Se on silti väärin, että kaikkia ulkolaisia aletaan vihata ja syyttää. Ja tällästa isänmaallisuutta, jossa vaan uhotaan ja muita syytellään, mie en ymmärrä olleenkaan. Se ei oo isänmaallisuutta, se on vaan uhoa. Ne jotka sodan kävivät ja selvisivät, ne ties mitä oikea isänmaallisuus on. Sillai mie aattelen… ja mie tiiän, että sie aattelet kans.”

Eipä siihen tarvinnut mitään sanoa, sillä niinhän mie aattelen ja senhän sie tiiät.