Kieli muokkaa asenteita

child-1154951_1920Havahduin eilen iltauutisten aikaan asiantuntija professorin ilmaisuun ’lapsen tavallinen seksuaalinen hyväksikäyttö’.

Epäilemättä kyseessä on lainopillinen termi. Puhutaan lievästä, tavallisesta ja törkeästä lapsen hyväksikäytöstä.  En voi sille mitään, että minun korvissa lapsen tavallinen hyväksikäyttö kuulostaa julmalta ja täysin asiaan kuulumattomalta.

Tavallinen on synonyymi sanoille arkipäiväinen, totuttu, normaali, yleinen jne. Miten lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan sanoa tavallinen? Sen ei koskaan pitäisi muodostua tavaksi, totutuksi toimintatavaksi tai normaaliksi. Tässä asiassa lainsäätäjän on mielestäni poistettava koko käsite tavallinen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Synkät uutiset Oulusta ja Helsingistä

glass-2089432_960_720[1]Sisimmässä puristaa, ahdistaa. Noin kuukauden sisällä toistamiseen Oulusta kuuluu synkkiä uutisia lapsiin kohdistuneista raiskauksista. Helsingissä pidätetty kolme miestä samasta syystä. Uhrien lukumäärää ei kerrota. Se kerrotaan, että kaikissa näissä tapauksissa tekijät ovat olleet ulkomaalaistaustaisia.
Sitä ahdistavammaksi asia muuttuu, mitä enemmän siitä lukee. Joka päivä Suomessa joutuu 5 alaikäistä lasta seksuaalisen rikoksen uhriksi joka päivä. HS:n 12.1. julkaisemassa artikkelissa kerrotaan, että vuonna 2017 poliisin tietoon tulleista rikoksista epäilty on ollut ulkomaalaistaustainen 17 prosentissa. Järkyttävä tieto! Kaikki rikokset eivät edes tule viranomaisten tietoon.
Jos 17 % on ulkomaalaisten tekemiä, kantasuomalaisten tekemiä on 83% poliisin tietoon tulleista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista! Se vasta ahdistaa ja järkyttää. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan joka viides hyväksikäyttäjä on uhrin oman perheen jäsen. Onko insesti tai kantasuomalaisen tekemä hyväksikäyttö jotenkin vähemmän rikollista? Onko uhrin häpeä tai kipu pienempi, jos tekijä on kantasuomalainen? Ei ole. Aikuisen tehtävä on suojella lasta, ei käyttää hyväksi. Liian moni nuoreksi ja aikuiseksi varttuva elää hyväksikäytön jättämien jälkien haavoittamana.
Rikoksista tulee olla seuraamuksia, jotka ovat riittävän ankaria. Lieventävänä asiana ei voi olla rikoksen tekijän syntyperä. Lapsiin kohdistuvien rikosten tuomioita tulee koventaa.

Köyhällä ei ole varaa valita

Elokuun lopussa Joenyössä eräs herrasmies tuli tapaamaan minua. Hän halusi nähdä ihan itse ihmisen, joka kirjoittaa lehteen koulun alkuun liittyvästä ahdistuksesta köyhissä perheissä. Siitä kuinka, köyhän perheen lapsella ei välttämättä ole mitään kerrottavaa lomasta. Tuo hyvin toimeentuleva herrasmies ei voinut ymmärtää, että se mistä joitakin viikkoja aiemmin olin kirjoittanut, voisi olla totta. Hänen maailmassaan rikkaus ja köyhyys oli ihmisen valinnoista kiinni. Ei hän voinut ymmärtää tilannetta, jossa ei ole varaa valita.
Yle uutisoi eilen köyhien perheiden ahdingon lisääntyneen syksyn myötä. Tuloerot ja samalla kuilu varakkaiden ja köyhien välillä on Suomessa kasvanut. Lapsiperheköyhyys ei aina johdu vanhempien holtittomasta rahankäytöstä tai valinnoista arjessa. Köyhyys voi johtua työttömyydestä, pätkätöistä tai vaikka pitkäaikaissairaudesta. Ne eivät yleensä ole oma valinta.
Köyhien perheiden hätä on keskellämme. Se kertoo perusturvan vajavaisuudesta. Vallassa olijoilta vaaditaan tahtoa helpottaa lapsiperheiden tilannetta. Monet liike-elämän edustajat lahjoittavat joulumuistamiset hyväntekeväisyyteen. Voimme jokainen osaltamme olla helpottamassa lapsiperheiden tilannetta. Esimerkiksi Pelastakaa Lapset, MLL ja Pelastusarmeija tekevät hyvää työtä tällä saralla. Luettuani Ylen uutisen kypsyi mielessäni päätös lahjoittaa joulumuistamisiin käyttämäni rahat tänä vuonna köyhille lapsille. Voisitko sinä tehdä samoin?

Isänpäivän aattona

img_20181110_175636Sytytän kynttilän isänpäivän aattona muistellen Pappaani ja Isääni, kahta hyvin erilaista miestä. Ajatuksiini liittyvät myös esikoiseni kiinalainen isä, kuopukseni intialainen isä ja kaikki ne isät ja miehet jotka ovat elämäämme kuuluneet.

Pappa syntyi edellisen vuosisadan alussa ja eli kolme kuukautta vaille 100 vuotta. Hän syntyi torppariperheen esikoisena. Pappa oppi kovan työnteon jo alle kymmen vuotiaana. Lapsista vanhimpana hän oli mukana kaikessa työssä. Hän näki kolme sotaa ja oli mukana kahdessa viimeisessä. Pappa selvisi. Hänen elämänsä ankkuroitui perusarvoihin: koti, usko ja isänmaa. Hänelle oma perhe, puoliso, tyttäret ja me kolme lastenlasta olimme rakkaita. Papalla oli aikaa lapsenlapsille. Turvallista oli pienenä tyttönä nukahtaa hänen selkänsä taakse rukoiltuamme Isä meidän.

Isä syntyi pientilan pitäjien pojaksi. Isän isä oli saksanjääkäri, joka menehtyi keuhkotautiin isän täyttäessä yhdeksän vuotta. Siitä alkoi miehen tie, joka ei ollut helppo. Hänen lapsuuteensa kuului kaksi sotaa, perheen ainoana miehenä vastuun ottamista asioista, joihin eivät taidot ja voimat aina riittäneet. Isä oli kekseliäs, yritteliäs ja haaveili äkkirikastumisesta. Elämä kulkikin mäkistä ja mutkaista tietä. Rosoinen elämä hioi sairauden kanssa särmikkään persoonan niin, että tyttäreni näkivät hänestä, ehkäpä parhaimman osan.

Esikoiseni on tasan sata vuotta Pappaani nuorempi. He eivät ehtineet koskaan toisiaan tavata.  Sain esikoiseni syliini 10 kuukautta heidän yhteisen syntymäpäivän jälkeen. Isäni oli se Pappa, jonka tyttäreni oppivat tuntemaan. Kiipeilivät syliin, ottivat kyytiä Papan urheilukärrissä (rollaattorissa). Hänelle osoitettiin päiväkodin ja koulun isänpäiväkortit, samoin kuin vara-ukille Rääkkylässä. Alle kouluikäisenä esikoinen tuumasi: ”Kun minun isi tulee Kiinasta kotiin, on äitillä ja isillä häät”. – Sitä odotellessa. Kiitollinen olen kuitenkin sille, että jossain oli se kiinalainen isä, joka yhdessä kiinalaisen äidin kanssa saivat tyttären, josta tuli minunkin tyttäreni. Heitä molempia tarvittiin.

Kuopukseni tuntematon intialainen isä ei kyennyt hänestä huolehtimaan. Ei ehkä tyttäreni äidistäkään. Toinen tai toinen rakasti häntä kuitenkin niin paljon, että luovutti kuopukseni lastenkotiin, jossa hän sai hoitoa ja turvaa. Pitkän odotuksen jälkeen sain hänet. Tuo villiviikari valloitti välittömyydellään Papan, niin kuin muutkin. Hänelle maailma oli isiä täynnä, vaan yksi oli ylitse muiden: kesäkisojen aikana usein televisoissa näkynyt Suomen keihäänheiton kärkinimi.   ”Ei huono,” totesin.  Kiitollinen olen intialaiselle miehelle, josta kuopukseni sai alkunsa.

Isänpäivän aattona olen myös kiitollinen Taivaan Isälle, joka johdatti tyttäreni kotiin. Hän on kaikkien meidän yhteinen Isä.