Sote-keitosta piti valmistua kaikille riittävä, hyvä ja edullinen. Pääkokki Keskusta valitsi kaksi mielestään parasta apukokkia ja soppaa alettiin valmistella. Reseptiä luettiin huolella ja pyrittiin oppimaan aikaisempien kokkien virheistä. Pääkokki hämmensi soppaa, kantoi vastuuta, lisäsi aineksiin maakuntamallin, vaihtoi kauhaa ja hämmensi soppaa.
Toinen apukokki, Kokoomus, halusi soppaan omaa makuaan, ja vaati kattilaan lisättävän valinnanvapauden. Soppa porisi hiljalleen, kuohahdelleen välillä lähelle laitoja. Kolmas apukokki, Perussuomalaiset, päätti keskittyä siihen, kenelle soppaa tarjottaisiin. Muualta tulleille nälkäisille tätä soppaa ei anneta, rajat kiinni, se vaati.
Sopan hautuessa sitä maisteli asiantuntijat sotevaliokunnassa, yrittäen aineksien suhteita muuttamalla saada siitä kaikki vaatimukset täyttävää. Välillä maistelijoiden kieli paloi ja huuto kiiri käytäville saakka. Varsinainen makutuomari, perustuslakivaliokunta, ei mielistynyt keiton makuun ja palautti sen uudelleen ja uudelleen takaisin pääkokkien hämmennettäväksi. Pääkokit eivät välittäneet makutuomareista, vaan hämmensivät soppaa niin kuin halusivat. Aika kului kohti pääkokkien pestin päättymistä, lopulta soppa kiehui ja kuohui ja paloi pohjaan. Mitä jäi jäljelle?
Yli 200 miljoonan euron lasku, sopan tarvitsijat ja paljon tietoa siitä miten soppaa ei kannata keittää.